Elis Liivaru

Kosmetologi

“Olen Elis. Kauneus- ja sielunkeiju. Jo pienestä pitäen olen tuntenut suurta kiinnostusta kosmetiikkaan, pienenä leikin kauneussalonkia ja pengoin äidin meikkipussissa. Kiitos siitä aloin tehdä ystäville meikkiä ja kevytkampauksia., jonka ansiosta aloin saada tarjouksia kuvauksiin. Vapaa-ajanohjaajan yliopisto-opintojen jälkeen halusin hankkia myös kosmeetikon tutkinnon. Siihen oli mahdollisuus Pärnun Ammattikoulussa, josta valmistuin vuonna 2018. Olen työskennellyt Sothys, Gatineau, Guinot ja La Biosthetique -brändien kanssa – ne ovat minulle tuttuja. Pärnussa opiskellessa olin töissä sekä kauneussalonkissa että kylpylässä Hedon. Olen myös suorittanut Kampausmenun (Soengumenüü) kampauskoulutuksia Decorisen kauneussalongissa. BYAS on minulle jotain uutta ja jännittävää.

Kosmeetikon täytyy joskus olla myös psykologin kengissä, josta syystä olen suorittanut kokemusneuvojan koulutuksen ja haluan koko sydämestäni auttaa ihmisiä, jotka ovat jääneet elämän jalkoihin. Suurin toiveeni on auttaa ihmistä löytämään hänen sielunsa sisäinen ja ulkoinen kauneutensa. Arvostan paljon joustavaa lähestymistä, jonka Dreality mahdollistaakin minulle. Otan mielelläni vastaan uusia asiakkaita ihanassa kauneussalongissamme!”

Tel: +372 5510391